Terälahden Seutu ry:n toisen valokuituhankkeen toteutus on käynnistynyt syksyn 2022 aikana Kapeen alueella. Vuoden 2023 aikana verkon rakentaminen jatkuu Honkaniemessä, Kääniemessä ja Kuusniemessä. Uusia liittyjiä otetaan edelleen mukaan hankealueelta.
Terälahden Seutu ry on tehnyt urakkasopimuksen ElmoNet Oy:n kanssa Terälahden toisen valokuituhankkeen toteutuksesta.Hankkeessa rakennetaan noin 70 uutta valokuituliittymää ensimmäisen hankealueen pohjois- ja eteläpuolille.Työt on aloitettu, ja hanke valmistuu vuoden...
Terälahden Seutu ry:n toinen valokuituhanke on saanut positiivisen rahoituspäätöksen Pirkanmaan ELY-keskukselta.Hankkeella laajennetaan nykyistä Terälahden valokuituverkkoa uusille alueille sekä pohjoisessa että etelässä.Etelässä: Kääniemi, KuusniemiPohjoisessa:...
Terälahden Seutu ry on oman alueen hankkeensa lisäksi kerännyt sitoumuksia myös alueelta Aitolahti-Viitapohja-Kämmenniemi. Kiinnostuneita liittyjiä ei kuitenkaan ole ollut tarpeeksi.Nyt ElmoNet Oy jatkaa tuota valokuituhankkeen kartoitusta ko. alueella, aiemmat...